Helmee?

Viime viikolla sitten alkoi rinnasta pistää sitten ihan tosissaan. Tilaukset oli jo sillon ruuhkautuneet, mutta alkoi olla sen verta kipeä fiilis että hanskat niin sanotusti tipahti kokonaan käsistä, eikä niiden eteen tehty pahemmin mitään. Joten nyt niitä sitten on kasautunut vuoren verran, ja tilausruuhkaa voisin kuvailla järkyttäväksi. Teen parhaani olosuhteisiin nähden, mutta viivästykset on karmeat. Hankalimpia on tilaukset joista pitäisi sopia noutoa, kun mietin päivä kerrallaan mikä vointi on, en uskalla sanoa että ylihuomenna on hyvä, jos se ei kuitenkaan ole. Tarvii varmaan laittaa sähköpostia että posti tuo sittenkin.

Alan olla jo ihan kypsä tähän sairasteluun. Eilen oli viiminen saikkupäivä, olen nyt taas takaisin työmaalla. Mietein eilen vielä monta kertaa että soitanko että jatkaa saikkua, vai mitä teen. Kuumemittari sanoi että voisin jäädä kotiin, mutta toisaalta se rintakipu on ihan kivasti hellittänyt levon myötä (ja joo, olen käynyt uudelleen lääkärissä). Tulin töihin, mutta hiukan epäilen että oliko tää sittenkään fiksu ratkaisu. Toisaalta, jos kasaantuu tilaukset, niin kasautuu myös työt täälläkin. Suoraan sanoen hiukan kyllä v*tuttaa, että miks just nyt. Mulla on sopimus toukokuussa katkolla, joten nyt olis se hetki kun pitäis osoittaa että on ihan korvaamaton työntekijä, mikä taas on hiukan hankalaa jos makaa kotona peiton alla.

Sitten pitäs varmaan määritellä jotain aikakehystä noihin tilauksiin… Kun ei uskalla sanoa mitään, jos olo taas menee huonommaksi. Hmm. No laitetaan tavoite että viikonloppuna saisi ruuhkat purettua ja pääsisi sitten taas uutuksien kimppuun. Mun keittiön pöytä sekä eteinen näyttää edelleen suunnilleen samalta, siellä on hirmuinen määrä helmiä joita ei vielä kaupassa ole. Pasi on toki tilaukset pakannut tilaukset siihen pisteeseen kun pystyy, mutta kun se loppu osuus jää mulle. Muitetaan kuiteskin että tää samanen kaveri oli vielä viime kesänä sitä mieltä että petroli on joku punainen… Se on muuten on ollu aika hellyyttävä, sellanen hoivaviettinen hessuhopo. Paistaa kuulemma mulle illalla lettuja, jos niistä sais ylimäärästä energiaa tilauksien pakkailuun.

Pistin eilen illalla tilauspäivityksiä matkaan, moneen jopa kirjottelin jonkun sanankin. Ei oikeasti kannattaisi. Sain aamusti vastauksen yhteen, ja siinä sitten oli mukana se viesti minkä olin lähettänyt. Asiakas oli aika meedio kun oli siitä viestistä jotain tolkkua saanut sillä mäkin jouduin jonkun kerran päätäni raapasemaan että mitähän mä taas oon kirjotellut.

Vanha nakkisormi, ajatus nopeampi kun kädet ja keskiyön jälkeinen väsymys, se selittää paljon. Nakkisormista tulee ylimääräsiä kirjaimia, niinkun obn ja tyulosda (=on ja tulossa), sitten mulla on paha tapa kirjottaa just se mitä ajattelen sitä mukaan kun se päähän tulee. Se sitten taas johtaa siihen ettei sormet pysy vauhdissa mukana, saatan kesken lauseen kirjoittaa jo seuravaa. Tietty, tulkintaa voi hiukan hankaloittaa kun asiakas ei millään voi tietää että siitä puuttuu lauseen loppu ja seuraavan alku välistä. Näitä onneksi ei tuu usein vastaan. Väsy, kello on paljon, ja teen yhtäkkiä nää, oikoluku voi unohtua. Eikä mun oikoluvusta ole välttämättä mitään iloa, osaan lukea sekavimmankin sotkuni oikein jos sen just oon kirjottanu.

Blogissa (ja kaupassa) nää kirjotusvirheet ei onneksi oo niin kovin yleisiä, täällä käytän oikolukua ala word ja kauppaan lisään yleensä tuotteet jonkinlaisella ajatuksella. Mutta tunnustettakoon, mun äidinkieli ei oo niin kovin häävi, siltä varalta jos joku sitä ei vielä oo huomannut. Eikä yhtään paranna että ala-asteen ensimmäiset 6 vuotta se ei ollut suomi, vaan ruotsi, sitten kylmiltään vaihto yläasteella suomeen, voin myöntää ettei kumpikaan suju ees silleen keskinkertasesti. Emmä tiedä mikä substantiivi, muuta kuin hankala sana kirjoittaa, muttei kielioppi oo niin kovin lähellä sydäntä koskan ollu että olisin asiaan perehtynyt. Niimpä lauseen jäsentelyt ja muut hienoudet on taatusti usein päin mäkeä.

Sitten siihen keskiyön jälkeiseen väsymykseen. Siitä johtuen kai saan usein asiakkailta viestejä että älä rasita ittees mun takia, ja nuku ennenkun pakkaat, ja ei mikään kiire, ja tätä linjaa. Mutta hei, se on mun valintani, ei asiakkaiden kannata sitä murehtia. Mä voin tunnustautua nykyisin varsinaiseksi työnarkomaaksi, enkä mä osaa olla tekemäti mitään. Aika ironista, sillä peruskouluaikana olin pahimman luokan lintsari. Sitten josain välissä se vissiin muuttui, sillä en muista millon viimeksi olisin ollut pidempään tekemäti mitään. Hyvänä esimerkkinä nuorempi tyttöni, joka syntyi kesken opiskeluiden. Olin suunnittelevinani kurssit niin ettei laskentun ajan ympärillä olisi paljoa ylimääräistä. Kuitenkin, vain muutama päivä ennen laskettua löysin itseni puhisemasta näytöstä. Vastaanottajat, miehiä kaikki, hiippaili seiniä pitkin, taisin olla aika hurja näky valtavan mahani kanssa ähistessäni… Sitten tulikin sopivasti lomaa, jota oli viikko tytön syntymän jälkeen, ja taas jatkettiin. Funtsittiin pitäiskö tytöllekin antaa oma näppis, mut se kyllä taisi nukkua ne kurssit. olin muuten ainoa joka läpäisi sen kurssin, vaikka siinä sivussa hoisinkin Vanskua.

Jos en yöllä pakkaisi tilauksia tai kirjotteli hölmön kuuloisia sähköposteja tekisin varmasti jotain muuta. Se jotain muuta, ei tarkoita nukkumista. Päivätöistä kotiuduttuani istun usein pari tuntia, katson telkkua, syön, vietän aikaa lasten ja Pasin kanssa. Paitsi jos on tullut helmiä, sillon avaan ihan heti ihan vaan yhden laatikon, ja usein kuvaankin ihan vaan yhden helmen, tai niin mä hoen kunnes kaikki kuplamuovikääreet on avattu. Seittämän kaheksan jälkeen iski sellanen pakko tehä jotain. Se voi olla koru, tai se voi olla tilausten pakkailua, tai sitten se voi olla jokin ihan muu projekti. Ja sitä jatkuu, ihan vaan yksi enää. Pakkaan vaan tän loppuun, tai laitan vaan tän kuoreen, tai vastaan vaan tohon sähköpostiin. Kevennyksenä, onneks mä en sentään siinä sivussa ota sitä yhtä

Kaikkein pahin on varmaan kaikennäköset kotisivuprojektit, joita nyt oon luojan kiitos tehny vähemmän. Ne meinaan on on sieltä vangitsevimmasta päästä, istun koneelle, ja koodaan, ihan vaan hetken, ja ihmettelen miten se aurinko sieltä nyt jo nousi. Seuraava päivä ei oo ollenkaan kiva, mut arvakkaas mitä teen heti ensimmäisen tilaisuuden tullen? Jatkan tietty, ja ei muuten väsytä sitten yhtään. Päivätyön puolesta pomoni pyysi että tekisin ammattiin liittyvään tapahtumaan jotkut simppelit sivut joskus kuukauden kuluttua. Oli sitten pakko vääntää heti kaksi eri versiota, joista molemmista kolme eri väritystä.

Kuvankäsittelyssä oon tosi huono, mutta koodin ( (x)html, php, sql (alkeet)…) kanssa mä viihdyn. Se on jotenkin niin kiehtovaa, teen näin ja käy näin. Toisaalta hirveen simppeliä, tietyt säännöt pätee, ja kun niiden kanssa toimii oikein niin asiat sujuu. Jos ei suju, oot tehny virheen ja sen löytää kyllä kun vähän aikaa miettii. Oon varmasti pimee kun sellasesta tykkään, mutta siinä istua nökötän pohtimassa helposti tunteja, ja tykkään. Se on jokin piirre, jonka huomaan heijastuvan muuten kaikkeen, koruihinkin. Kaikki korut mitä teen on hyvin kaavamaisia. Aina sillon tällön yritän jotain epäsäännöllistä, sellaista luovaa sekamelskaa, mutta joka kerta lopputulos on vaan sekamelska jonka puran ja päätän etten kokoile taas hetkeen. Ja taas väkerretään koruja joissa on selkeät säännölliset toistot, joko keskeltä peilattuna, tai sitten kuviona tyyliin isompi helmi, kolme pientä ja taas isompi. Jännä homma.

Uteliaita varmaan kiinnostaa mitä teen työkseni. Tätä on ihan hirmusen vaikea selittää, iso osa ihmisistä ei oo koskaan kuullutkaan. Olen kaupunkimittauksessa, työskentelen kiinteistönmuodostuksen parissa; piirtelen karttoja, kaivelen arkistoja, askartelen asiakirjoja (taas kerran, iso kiitos wordin oikoluvulle). Simppeliä hommaa, kovin säännön mukasta. Jos siellä on piste, siellä on piste, ja pisteen koordinaatit on nämä. Ja niin mennään mitä kiinteistönmuodostuslaki sanoo. Noin niinkun pähkinän kuoressa.

…jota muuten meidän valikoimaan ei ikinä ilmesty. Turhan riskaabelia pelleilyä asioilla joilla en lähtisi pelleilemään. Rohkenen väittää että iso osa helmikaupoissa myytävistä pandora helmistä on meinaan ihan rehellisiä tuoteväärennöksiä.

Pandora meinaan on tuotemerkki, tässä tanskalainen sivusto (lontoon murteella). Ei siinä, ihan nättejä helmiä juu, ja ideahan on ihan kiva. Tuolta sivuilta voi etsiä lähimmän jälleenmyyjänkin, ja tarkastaa onko se oman pandora helmen/helmet myynyt listassa. Jos ei, sua on todennäköisesti huijattu. Sorry, tätä ei ole mitään nättiä tapaa kertoa. Näitä jäljennöksiä saisi tilattua ihan samasta paikasta kun iso osa muistakin helmistä tulee, ovat suhteellisen hintavia, mutta huomattavasti huokeamman hintaisia kuin oikeat. Vähän niinkun Vuittonin laukut, kaupassa se maksaa hunajaa, mut saman tyylisen saa parilla kympillä etelästä torikauppiaalta, pienellä tuurilla siinä lukeekin ihan Vuitton, tai sitten jotain sinnepäin. Mut jos jäät kiinni niin sitten tulee ilkee tullintäti (tai setä) sanomaan hyihyi (huom. se ilkeä tullitäti tai setä tekee kuitenkin vaan työtään, ei siis kettuillakseen, italia on sitten se maa missä tuoteväärennöksen ostaminenkin on rangaistavaa, joten siellä voi tulla ihan poliisikin asiasta kiukuttelemaan työnsä puolesta). Toisilla kuluttajilla näillä asioilla ei niin ole väliä, mutta maahantuoja ja kauppias akselilla sillä on oltava väliä.

Jokohan mä sohasin muurais pesää? Siltä varalta, säästän toisen keuhkoomisen myöhempään