Archive for huhtikuu, 2010

Keväinen korusetti (ja joku uutus ja muutakin)

torstai, huhtikuu 29th, 2010

Ihan ensin, tilaukset on ruuhkautuneet taas. Maanantai illalla laitoin useamman päivityksen että tiistai käy nouto, mutta yöllä kolmelta heräsin kun vanhempi tyttö kertoi nuoremman oksentaneen.  Aamusti alkoi vanhempikin. Sinne jäi siis noudot, mutta tuun huomenna taas kaupunkin, laitan huomenna vasta kuitenkin viestiä asianosaisille. Pyykkivuori on taas hurja, ja ajatus ei ole oikeen kulkenut kun on tullut nukuttua huonosti (mitä järkeä on mennä nukkumaan, kun heti kun saa unen päästä kiinni jompikumpi oksentaa kuitenkin). Niimpä tilaukset on ruuhkautuneet. Tilausruuhka puretaan vapun aikana. Lopussa joku sana uutuksista.

Heitin siis aivot narikkaan ja askartelin itelleni vappukorun. Tarkoitus oli ettei tartte ajatella, ja että sen voi jättää kesken jos tarve tulee.. lopputulos on tässä:

Lisään nyt korut väärässä järjestyksessä, koko homma lähti rannekorusta liikkeelle ja kaulakoru tuli bonuksena. Tämä on nyt sitä mun pronssikautta. Halusin mahdollisimman ison kontrastin hiukan hmm… noh, likaisen sävyiselle pronssille. Niimpä päädyin pirteätä pirteämpään pinkkiin. Lisää väriä, viemäti kuitenkin pääasiasialta huomiota tuli liloista huurrekukista.

Täsä rannekoru, ihanaakin ihanempi. Halusin runsaan, ja kilisevän. Noi isot pinkit purkkapallot muistuttaa hiukan kypsyviä viinimarjoja. Tykkään.  Materiaaleista kaikki on tulossa kauppaan joskus. Pinkit lasihelmet, pronssiketju, ja perhonen on jo kaupassa. Huurrekukat ja helmihetut puuttuu, mutta on tulossa. Rannekorussa on kilinää tuomassa myös pronssisia kukkamaskotteja, jotka on tulossa kauppaan myöskin. Kirkas karahvi jolla normaalisti kuvaan rannakorut oli teillä tuntemattomilla, joten viinipullo sai kelvata, sori.

Sitten uutuksiin, pari sanaa. Oli pakko tänään lykätä muutama perusjuttu; lukkoja, korupiikkejä ja välihelmiä. Sitten laitoin superihanat sydämet. Voi että tykkään niistä. En edes tajunnut tilatessani miten paljon niistä tykkään. Mua niinkun alkoi oikeasti jopa hiukan harmittaa miksei tollasia myyty kun itse olin vielä asiakaspuolella. Noh, toivottavsti joku asiakaskin siihen ihastuu.  Sitten on toinenkin sydän, josta tykkään ihan hirmusti, koitan niitä saada valikoimaan vappuna. Tykkään sydämistä, se varmaan on jo huomattu. Mutta yleensä se reikä on väärin päin, sydän on poikittain rannekorussa kun reikä on pituus suunnassa.  Näiden materiaali on simpukkaa, värejä on useampi. Mutta siis nyt puhutaan tästä:

Uudistuksia taas luvassa

maanantai, huhtikuu 26th, 2010

Uudet tilapäivitykset on saaneet runsaasti positiivista palautetta, kiitos siitä. Ne ovat tuleet jäädäkseen, tilausten seuranta on helpottunut niiden myötä myös meilläkin. Sitten on uusien uudistusten aika, mikäli kaikki vaan sujuu kuin pitää, nämä tulevat viikonloppuna käyttöön.

Seuraavana vuorossa on lähetystavat. Tämä uudistus onkin sitten samalla isompi, otamme käyttöön ns pakkauspäivät, joiden olisi tarkoitus selkeyttää asiakkaille jo tilausvaiheessa sitä milloin tilaus on odotettavissa. Toinen mullistus, mikäli vaan koodaus sujuu putkeen, on eri lähetysvaihtoehdot. Nämä vaihtoehdot ovat perus, joka on sama kuin ennen, hinta sama ja eikä mikään muutu. Kaverikseen tämä saa lisätilauksen ja noudon, sekä pika vaihtoehdon.

Olemme saaneet aika paljon pyyhkeitä hitaudesta, mikä meidän on tunnustettava heikkoudeksemme. Meillä ei resurssit yksinkertaisesti riitä nopeampaan käsittelyyn nykyisellään. Pikatilaus on alkuun kokeilussa, ja mikäli sen kysyntä on todella yhtä suurta kuin hitaudesta saatu palautteen määrä, asiaan täytyy panostaa. Juju piilee siinä että asiakas jolla on kiire ja haluaa tilauksensa pikana, kustantaa myös sen vaatimat ylimääräiset resurssit. Pikatilauksien hinta on siis hiukan suolaisempi, mutta lupaamme pikatilaukset postiin seuraavana arkipäivänä maksun vastaanottamisesta.

Lisätilausvaihtoehto on vähintään, ellei jopa kysellympi kuin pikatilaus. Tämä on mullekin tuttua, aina jotain unohtuu tilauksesta vaikka kuinka tarkkana olisi ja varmistaisi että kaikki kiva varmasti on tilattuna. Siihen on tulee siis selkeä vaihtoehto, lisätilaus. Tämä on ruuhkauttanut taas asiakaspalvelua tähän asti, kun asiakkaat on erikseen kyselleet voiko tilaukseen lisäillä. Aina vastaus on ollut kyllä, mutta jatkossa sitä ei enää edes tarvi kysyä. Yksillä postikuluilla siis jatkossa pääsee kysymätikin. Lisätilaus ei näin alkuun ole mahdollinen pikatilauksiin.

Pakkauspäivistäkin voisin jonkun sanan sanoa. Näiden olisi tarkotus auttaa asiakasta selkiyttämään millon tilaustaan voi aikasintaan odotella (paitsi pikatilauskset, pakkauspäivät ei koske niitä). Tilauksia poimitaan jokaisena arkipäivänä, muttei siis viikonloppuisin. Tämä siis käytännössä tarkoittaa sitä että perjantai-iltana tehty tilaus odottelee todennäköisesti maanantai aamuun ennenkun sille tehdään yhtään mitään. Tilauksia pakataan iltaisin; tiistaina, keskiviikkona ja sunnuntaina. Tämä taas tarkoittaa sitä että se perjantai iltana tehty tilaus poimitaan maanantaina, mutta kuoreen se löytää tiensä vasta tiistaina, eli jos postille antaa aikansa, se perjantai iltainen tilaus on asiakkaan postilaatikossa torstaina. Mutta samalla logiikalla maanantai iltana tehty tilaus poimitaan tiistaina ja mikäli maksu näkyy illalla tilillä tai asiakas on lähettänyt kuitin, lähtee se postin huomaan ja asiakas saa tilauksensa torstaina. Tietysti, maksun näkyminen, lisätilaukset, tilausruuhkat ja mahdolliset varastosaldon virheet voi tilausta viivästyttää, eli kiireisen vaihtoehto on aina pikatilaus, ne poimitaan ja pakataan päivästä huolimati.

Pakkauspäivät auttaa myös mua aikatauluttamaan elämääni. Perjantai ja maanantai illat pyhitän perheelle, kodille ja jos aikaa jää, itselleni. Makaan siis sohvalla, ei parane häiritä ;) Uutuksiin keskityn lauantait ja sunnuntai aamut. Torstai-illat menee kurssien parissa jatkossakin. Nämä ei toki ole kiveen hakattuja, jos maanantaina pakkaan tilauksia illalla niin kiva mulle, mutta se sitten ekstraa, eikä tarkota ettenkö pakkaisi tiistanikin.

Laitan nyt selkeyden vuoksi miten tilaus siis viikonlopun jälkeen etenee riippuen päivästä millon tilattu:

  • Maanataina tai tiistaiaamupäivän tilaus pakataan aikasintaan tiistaina.
  • Tiistai illan ja keskiviikko aamun tilaukset pakataan aikaisintaan keskiviikkona.
  • Keskiviikko illan, torstain ja perjantai aamun tilaukset pakataan aikaisintaan sunnuntaina.
  • Perjantai illan, lauantain ja sunnuntain tilaukset pakataan aikaisintaan tiistaina.

Koska meillä ei vielä ole maksupainikkeita, jatketaan kuitin kanssa säheltämisellä. Jos tilaaja maksaa omalta tililtään tilauksen, eli maksaja ja tilaajan nimi on sama ei tilausnumeron laitto maksutietoihin ole pakollista. Nordean asiakkaiden ei kannata laittaa kuittia jos tilaaja ja maksaja vain on sama. Jos on eri, sähköpostilla ilmoitus maksajan nimestä helpottaa maksun löytymistä. Muiden pankkien kuin nordean asiakkaiden kannattaa jatkossakin lähetellä kuittia. Tai oikeastaan ei tarvi kuittia, riittää kun kopioit maksutiedot sähköpostiviestiin. tiedot on riittävät jos arkistointi tunnus näkyy.

Odottelut on odotelu

keskiviikko, huhtikuu 21st, 2010

Mun osaltani siis, uutuksien odottelu jatkuu kuitenkin asiakkailla, sori. Pieni pätkä asiaa alussa,  henkilökohtanen avautuminen lopussa.

Ensin, meillä on pieni ruuhkan poikanen. Ei sillä, uusi systeemi on nopeuttanut käsittelyä paljon, mutta nyt taas hiukan jumittaa kun tilauksia on _paljon_. Tilaukset on prioriteettilistalla ekana. Sen jälkeen vasta uutuksien kimppuun. se siis suomeksi tarkottaa että koska vasta viikonloppuna on taas aikaa lisätä kauppaan ihanuuksia, joita on kyllä reippaan puoleisesti valmiina odottelemassa.  Keskiviikko ilta on vaan muutenkin sellanen että tykkään pakata kaiken mikä vaan pakattavissa on, ne saa torstai aamusti postiin ja ovat perjantaina perillä. Ajattelisin että se on asiakkaalle kivempi viikonloppu kun saa hypistellä uusia helmiä. Sitten alkaa se henkilökohtainen avautuminen.

Työpuolen jatkon odottelukin on toistaiseksi ohi. Tai noh, emmä jaksa sanoa siitä mitään. Työkuvioiden selkiytymisen odottelu oli taas näitä pikkujuttuja joihin on kiva keskittyä ettei tartte isompiin juttuihin keskittyä. Mutta nyt taas tarvii keskittyä isompiin juttuihin, ja antaa pikkujuttuen olla.

Sillä mä meinaan sitä juttua jota oon sivunnu josain varmaan ennenkin, se isoin odotukseni oli menneisyyden musta mörkö, asia joka on tosissaan paininut ja joka on valvottanut. Mietin pitkään kirjotanko siitä ja mitä, enkä oikeen tiedä miten muotoilisin sen. Kyse on lyhkäisyydessään alakanttiin sanotusti hankalasta entisestä, tarkemmin tällä kertaa lapsen tapaamisista, sain siitä viimein sossun selvityksen käteen. Siinä esitettiin kahden valvojan valvomia max 2 tunnin tapaamisia tapaamispaikassa. Toisaalta esitys oli odotettu, mutta jaksoin elätellä toivoa että sossulla riittäisi rohkeus pohtia lapsen parasta loppuun asti. Tietty, asiasta ei ole vielä käräjäoikeuden päätöstä. Toisaalta, onko sillä päätöksellä mitään merkitystä, sillä oli se mikä vaan, tämä tarina ei tähän lopu, eipä se ole loppunut ennenkään. Kun kyse ei oikeasti ole lapsesta, vaan lapsi on nyt väline jolla tehdä kiusaa mulle. Ensimmäinen kerta kun osuu kohtaan joka sattuu oikeasti. Tarina takana on pitkä, sen varmaan ymmärtää jokainen tuosta vähästäkin. Helppo se ei ole, ja vaatii taas aikaa sisuuntua tappelemaan vastaan. Aina vaan ei jaksa nähdä mitä järkeä siinäkin sitten on.

Ainoa lohtu on että kun tätä on jatkunut jo sen verran kauan alkaa kuvio olla selvä ulkopuolisellekin. Mun ei enää tarvi vakuutella että mä en oo tässä hankala. Tiedän että mitä pidemmälle tätä jatkuu, sitä paremmin voin puolustaa itseni. Ongelma ei ole siinä ettenkö osaisi ja pystyisi puolustamaan itseäni, kun vielä oli epäselvää siitä kuka on hankala sain tuomion hätävarjelun liiottelusta. Lyhyesti, löin takaisin kättä pidemmällä kunhan tulin tajuihin otettuani turpaan kuusi nolla, ja lisää olisi tullut jollei käteen olisi sattumalta osunut jotain millä laittaa vastapalloon sen minkä irti lähti. Valitettavasti vaan nyt kun uhka ei kohdistu mun fyysiseen koskemattomuuteeni, olen aika avuton. Hyvä asianjaja toki mulla on, mutta pelko lapsen puolesta on musertava. Pystynkö mä suojelemaan sitä?

Pari uutta avainnauhaa ja jotain muutakin

perjantai, huhtikuu 16th, 2010

Mä en ole yhtään juttutuulella.  Mua ahdistaa ihan suunnattomasti, enkä jaksa sanoa mitään järkevää. Mutta mulla on ollu tapana purkaa ahdistustani tekemällä jotain. Niimpä nyt enempi kuvia, vähempi tekstiä. Laitan muuten paljon koruja ja helmiäkin huomenna kauppaan, tänään ei pysty.

Kuvat ei oikeen onnistunu, mut ei anneta sen haitata.

Avainnauha, syntyi ihan vahingossa. Piti tehdä ihan tavallinen koru, mutta nostin korunopuolillaan keskeltä ilmaan ja hoksasin kuinka kivan avainnauhan siitä saa. Tunsin suurta ylpeyttä itsestäni, kerrankin keksein jotain hienoa itte. Eli tää on linkitetty, ja pari pinkkiä akattia tuomassa kivasti väriä. Ovalilinkkejä on tulossa, enkä nosta hintaa vaan ovat edelleen sen 30kpl eurolla.

Sitten toinen avainnauha. Tässä on lilaa säröakaattia linkitettyvä. Kooltaan 14mm, odottelee keittiössä jos joku toimertuisi lisämään kauppaan.

Kolmas avainnauha, sekin linkitetty. Mustavalkoista akaattia.

Sitten rannekoru. Toi lukko vaan alkoi kiukutella kun otin kuvaa, ei suostunut olemaan yhtään nätisti. Tässä on pinkkiä 8mm akaattia ja 10mm mattaa mustaa akaattia. Ensin mainittu on jo kaupassa, jälkimmäinen odottaa eteisessä.

Yksinkertainen on kaunista. Visio oli kauan päässäni, usein helmet jopa kädessäni. Ja monta kertaa päätin että äh, siitä kummiskin tulis ihan tyhmä. Mutta musta toi on sittenkin hirmusen kaunis, vaikka onkin yksinkertanen. Siinä on 8mm kissansilmää ja 4-5mm pyöreähköjä makeanvedenhelmiä.

Kaikki menee kai huomenna kauppaan. Paitsi toi rannekoru, ärsyttävä lukko.

Uusia värejä

keskiviikko, huhtikuu 14th, 2010

Pari uutta riipusta on lisätty valikoimaan eilen, ja näistä peräti kolme taisi olla väriltään pronssisia. Tää on pitkä tarina, mutta tiivistetysti mulle iski pronssikausi, ja mun kaudet ei koskaan lupaa lompakolle hyvää.

Olen hiukan perfektionisti, tai siis mä haluan kaiken. Mitä pidemmälle pääsen noiden uutuksien kanssa sen tulee huomaamaan. Häiritsee ihan suunnattomasti jos sarja ei ole täydellinen, en osaa sanoa miksi. Niimpä noi pronssiset riipukset saa kohtapuoliin kaveriksi korupiikkejä, lukkoja, helmiä jne. Korupiikejä tulee myös kullan värisinä ja mustina, kaikkia toki silmukalla ja ilman, muuten jäisi sarja vajaaksi.

Eilen meni kauppaan myös 3mm puristushelmet. Niitä ei sentään vielä tule muissa väreissä. Tulin tulokseen ettei niitä saa mistään, ja jonkunhan sekin sitten oli korjattava. Välillä vaan tarvii puristushelmeä mistä monta paksumpaa vaijeria läpi, noh, nyt niitä on. Pienempiä, niitä perinteisemmän kokoisia toki tulee lisää, heti kun vaan joku reipastuu niitä punnitsemaan.

Vaijerinsuojia ja puristushelmen päälisiä löytyy myös kullan värisenä, mustana ja kuparisena. Ne lähti äitille laskettavaksi, kunhan äiti löytää aikaa niin päätyvät kauppaankin. Näin ohi aiheen on naureskeltava täälläkin, äitini on ihan hauskanen tyyppi. Tänään se keksi kysellä kirjotusvirheestä blogissa, oon kai kirjotellu jostain simenhelmistä. Äiti hei, relaa, sen siitä saa kun lapsille ei opeta kotimaista kunnolla. Muutama viikko sitten se ihmetteli ääneen kun ihmiset nykyisin antaa lapsilleen niin outoja nimiä. Oli pakko tönäistä siskoa että kuunteles kuka puhuu ja mistä. Sen jälkeen se jatkoi että kylläpäs ärsyttää kun nimi (äidin nimi on ihan tavallinen) kirjotetaan väärin. Taas oli tönäistävä siskoa että kuunteles mitä se puhuu ja kenelle (kummankaan meidän nimi ei ole ollut mitenkään normaali 30 vuotta sitten, olen ihan kyllästymiseen asti saanut selittää miten Kia kirjoitetaan, kunhan ensin ollaan päästy siihen oikeaan alkukirjaimeen, mutta Miiat, Piiat, Tiiat on sitä ennen kokeiltu). Äiskä kovin tahtoisi että askartelisin sille oman blogin, mutten oikeen tiedä uskallanko :D

Tänään tuskin tulee yhtään uutuksia lisää, tänään keskityn tilausten pakkailuun, huomisen postin mukana ehtivät vielä viikonlopuksi perille. Jännityksellä odotan miten uudet päivitykset otetaan vastaan, ainakin niiden nyt pitäisi olla selkeämmät. Ja kunhan töissä kuviot selkiytyy, pystyn tekemään päätöksiä kaupan kehityssuunnasta. Mielessä pyörii vaikka mitä, mutta vielä ei niistä hiiskuta kun ei tiedä mitä toteutuu. Selvää on että nykyiset resurssit ei riitä helmikeskukselle, mutta epäselvää on löytyykö lisäresusrsseja omasta takaa vai hankinko niitä muualta. Oli miten oli, mä haluun laajentaa.

Uudet tilauspäivitykset (lopussa uutuuksista)

maanantai, huhtikuu 12th, 2010

Jep, sellasia oon suunnitellut. Niiden kokeilu alkaa nyt, ja jos kokeilu tuntuu toimivan niin virallisesti ovat käytössä sitten kun tiedän tulevaisuudesta.

Eli ensin kun tilaus tehdään sen status on edelleen odottaa. Tähän ei tule muutosta siis. Mutta sitten alkaakin muutokset. Sen jälkeen tilaksi muutetaan Tulostettu, joka tarkoittaa juuri sitä.Tämä on enemmän vrmaan informatiivinen meille, ei tule tulostettua montaa kertaa. Se on vielä kokeilussa laitetaanko tästä tilamuutoksesta asiakkaalle ilmotusta, joka tapauksessa asiakas näkee ainakin kirjautuessaan onko tilaus jo nytkähtänyt eteenpäin. Seuraava vaihe on Poimittu, josta nyt laitetaan asiakkaalle ainakin toistaiseksi tiedoksi myös. Tähän pisteeseen tilaus eteenee mahdollisimman rivakasti, oli sitä maksettu tai ei. Tässä kohtaa jos tilaus tuntuu makaavan kauan kannattaa ottaa yhteyksiä ellei me ehditä ensin, sillon on todennäköisesti maksun kirjautumisen kanssa jokin ongelma (ja tällä en tarkoita että se välttämättä olisi asiakkaassa, vaan todennäköisesti täällä päässä). Tähän toivootaan tulevaisuudessa  vielä parannusta kunhan saan noi mun päivätyön jatkokuviot selviksi. Viimisenä tilauspäivityksenä tulee Pakattu, postitettu, joka sitten kertoo että on tulossa. Tämän olisi nyt tarkoitus olla informatiivisempi sekä meille että asiakkaalle. Alkuun muutos toki hiukan hankaloittaa meidän päässä kun jatkuvasti saa päivitellä, mutta uskosin että tämä kuitenkin nopeuttaa käsittelyä sieltä loppu päästä. Asiakkaan kannalta toivoisin kyseessä olevan oikeasti parannus, malttamaton asiakas joka sormet syyhyten odottaa tilaustaan  tietää missä mennään. Palautetta toivotaan, etenkin nyt testivaiheessa. Kun sitten ajatus on kehitelty ja testattu loppuun asti, laitan siitä sivuillekin tietoa, ajattelin josko se olisi sitten samalla kun lisään ne uudet toimitustavatkin (sen verran niistä että tällä hetkellä olisi ajatuksena tehdä paljon kaivattu pikatoimitus vaihtoehtokin).

Se oli se virallisempi osio. Sitten lepposammin uutusten lisäilyn pariin. Tänään tuli vielä yksi laatikko, joka oli kavereistaan jälkeen. Sen avatessani pääsi ensimmäinen kirosana. Mun piti tilata hopenväristä 0.45 vaijeria, mutta näyttäs pahasti sille että otin alapuolella olevan koodin kun tilasisin sitä, ja niimpä hopeisen vaijerin sikjaan mulla on nyt ihan älyttömästi sinistä. Noh, onneksi se sininen ei oo mikään katastrofi, sinisen ystävänä on paljon sinisiä helmiäkin, nyt niille sitten on vaijeriakin isoissa rullissa. Hiukan se ehkä korpeaa, sillä sininen on hinnaltaan suolasempaa (mulle) kun hopea, mutta liikkuvuudeltaan taatusti huonompaa, eli noin niinkun kaupallisesti huono moka, etenkin kun nyt ei sitten oo sitä paljon kyseltyä hopeista vaijeria vaan sen kanssa tarttee ottaa uusi yritys, pirskatti. Kai se siitä sitten joskus jollekin kelpaa, ja voinhan mä alkaa askarteleen ite sinisiä koruja ja paljon :D

Oli siellä tuollaisiakin, ja kaveriksi on mätsääviä 4, 6 ja 8mm helmiä, ovat kissansilmiä, kuva on vaan on huono (värit siis lila, vpun, valk ja tsin). Tänään tai huomenna valikoimaan, enpä vielä osaa sanoa. Sitten olis tasrkotus alkaa noita siemenhelmiä naputtelemaan, niitäkin nyt olis. Ovat kiinalaisia, eli eivät kaikki ole tasalaatuisia. mitäs mmuuta mun piti…? No kai se sininen vaijerikin menee valikoimaan tänään (vaikka heti kun sen muistaa alkaa ärsyttää). Eilen muuten meni superihanat isot purkkapallon näköiset 14mm helmet, jotka sai aamusti vielä keltaisen kaverikseen. Niitä ei ole kun ne kolme väriä, mutta ovat kyllä ihanan pirteitä ilmestyksiä. Katotaann mihin kaikkeen illan aikana vielä venyy. Mutta nyt ensimmäiset uudet tilauspäivitykset…

(Päivitys: siemen helmet taitaa olla tältä erää tässä, niitäkin on vielä muutama lisää mutta kun tota tavaraa on niin paljon ettei osunut millään kaikki samaan aikaan käteen, perästä siis tulee niitäkin vielä joskus, ja onhan niitäkin jo tilattu lisää)

Tulevaa (kuvia lisätty)

sunnuntai, huhtikuu 11th, 2010

Laatikot, ihan joka ainoa on avattu, kuplamuovikääreet poistettu ja tarkistettu että kaikki tuli. Paljon on kaikkea ihanaa, en voi muuta sanoa.

Alan tänään lisäillä niitä uutuksia kauppaa. Ajatuksena olisi että aloitan makeanveden helmistä. Niitä montaaa kokoa, muotoa ja väriä.  Niiden lisääminen on oma askartelu, kuvaamisen lisäksi kirjotan jokaiseen kuvauksen erikseen, nappaan randomina yhen nauhan käteen ja koitan kuvailla sitä. Hintaan vaikuttaa koko, laatu, muoto ja väri. Tälläsiä makeenveden helmiä tuli mulle omaan käyttöön (kauppaan menevistä ei vielä kuvia):

Sitten tänään varmaan lisätään pari lamppista ja simpukkariipusta.  Jälkimmäisistä voisin kai sanan kirjottaa. Niitä tulee melko paljon, osa ihan perusettiä, osa taas hiukan erikoisempiä käsin kaiverrettuja. Ja oon tainnu aikasemmin mainita mainita että tulossa on myös blacklip riipuksia. Hintahaitari tulee olemaan suuri, noi viimeksi mainitut on suolasen hintasia verraten ensin mainittuihin, mutta kun tälläsien kaunokaisen käteen ottaa niin ymmärtää miksi. Ja tietty mä pidän hinnat verraten halpoina kuitenkin. Noissa ihan tavallisissa simpukka riipuksissa valkosen lisäksi on turkoosia, vaaleanpunaista, pinkkiä, oranssia, sellaista keväistä väriloistoa siis.

Niin ja organza pusseja odottelee lisäämistä, nekin voisi laittaa vielä tänään. Ja noi avain maskotit. Ja filligraanilehdet. Ja ketjut.No katsoo mitä kaikkea ehtii. Maanainta ja tiistai on lomaa, otan reippaan rutistuksen näin alkuun, sitten tahti rauhoittuu. Mut nyt mä taidan mennä päikkäreille. Väsyttää, pelkästään laatikkojen availussa ja kuplamuovien poistossa meni vielä eilen myöhään.

Update päikkärien jälkeen: tää oli ihan tyhmä ku ei ollu kaupan helmistä kuvia. Lisäsin riipukset siihen väliin kun kuuluu, ja alle kuva kauppaan tulevista makeenveden helmistä:

Toinen päivitys: Tältä iltaa lopetan lisäilyn tähän. Meni paljon makeanvedenhelmeä, sitten uudet lahjarasiat ja organzapusseja. Josko huomenna vaikka noita riipuksia ja vaikka sitten siemenhelmiä. Makeanvedenhelmiä on vielä, laitan ne joskus myöhemmin, tältä erää on mitta niihin täynnä. Kissansilmät vois olla kivoja, tarvii katsoa jos vaikka niitäkin lisäisi.

Kämpän uusi ilme

perjantai, huhtikuu 9th, 2010

Mä oon pitkään halunnu sisustaa, mutta kun ei oo ollu aikaa. Pitäny rempata kuistia ja eteistä, olkkaria ja kylppäriäkin haavelein remppaavani. Ja samalla haluaisin sisustaa. Sellanen yhtenäinen ilme ainakin alakertaan, sellanen joka näyttäisi meiltä.  Sitten keksein mikä se just meidän yhtenäinen ilme vois olla, tässä kuistista kuva:

Eiks ookkiin aika hieno? Sama ruskea kuutiomainen elementti jatkuu eteisessä ja keittiössä. Viehän se jonkin verran tilaa, eikä ovet oikein mahdu aukeamaan, mut ei se käytännöllisyys ollu se tärkein valinta peruste. Ei vaan, vakavoidutaas hetkeks. Sama linja kyllä jatkuu läpi kämpän, mut tän sisustuksen hoisi kaukokiito :D Eli suomeksi; nyt ne on täällä! Älkää välittäkö tuosta kuistista, tää on vanha talo ja joka suunnasta tarttee jotain laittaa, toi kuisti on listan viimisenä. Ja siksi siellä on kaiken mailman listaa ja johtoa ja vekotinta (niin ja siis mulla on kaks muksua, haalaria, pipoa kenkää, lapasta riittää). Ja ei millään pahalla kellastuneen mäntypanelin ystäviä kohtaan, mä en voi sietää sitä, se karmeeta, tarttee toi kuistikin josain välissä laittaa kuntoon. Mut sitä ennen tarttee kai ihan laatikko avata.

Mää oon avannu nyt 6 laatikkoa, vastaan on tullu ainakin 20 superihanaa juttua jonka tilaamista en ees muistanu. Se on muuten jännä että että vaikka tiedän mitat tilatessa että kuinka paljon ne voi yllättää kun ne näkee. 10mm helmet tuntui ihan olemattoman kokosille, mut se kyllä johtui siitä et samassa laatikossa oli 16mm helmiä (jotka oli super ihania). Mä avaan ihan yhden laatikon vielä (no ehkä toisenkin), sitten vastaan asiakassähköposteihin (en selittele, pyydän vaan anteeksi että on kestänyt vastata näin kauan) ja sitten alan kuvata. Lisäyily alkaa helpoista tuotteista, sellaisista joita ei tarvi kun viedä paikoilleen. Eli kaikki pussitettava kuten metallihelmet ja sellaset jää odottelemaan. Tahti on se kerran testattu, vähintään 5 tuotetta päivä niin kauan kun tavaraa riittää. Blogiin raportoin paremmin huomenna tai ylihuomenna, heti kun kaikki on avattu ja hypistelty, tiedän jo että monesta iskee hirmunen hehkutuksen tarve. Mut nyt yks laatikko…

Odottelua

keskiviikko, huhtikuu 7th, 2010

Helmet ei ole vielä tulleet, ihan kohta kai. Niiden lisäksi odottelen tietoa työsopimukseni jatkosta. Siksi tää onkin diidadaapaa.

Työsopimus on katkolla toukuussa. Mä en enää ehdi edes pitää lomia jos sopimusta ei jatketa. Tilanne syö hiukan, itseasiassa enemmänkin. Asiaan piti tulla selvyys viime viikolla mutta ei tullut. Toisaalta mä viihdyn työssäni, ja mielelläni jatkaisin. Muttei tällänen odottelu sovi mulle yhtään, mun tarttis se oikeasti nyt tietää että mitä teen toukokuun 12.päivä.

Haluan tehdä kaupassa pari muutosta, mutta kun sekin riippuu siitä miten töiden käy. Jatkanko sivutoimisena yrittäjänä, vai tuleeko musta kokopäivänen yrittäjä. Normaaleista ihmisistä poiketen en voi jäädä työttömäksi tätä funtsimaan ansiosidonnaiselle, työtön sivutoiminen yrittäjä ei voi olla, mikä on ihan loogistakin kun miettii. Mutta jos mä alan kokopäiväiseksi “ihan oikeaksi” yrittäjäksi panostan kauppaan erijuttuihin kun jos jatkan sivutoimisena.

Mua tökkii kaupassa muutama juttu. Ajattelin pistää tilausseurannan kokonaan uusiksi jokatapauksessa. Mutta siihen vaikuttaa paljonkin se että kuinka paljon mulla on aikaa kaupalle jatkossa. Jos on enemmän, teen sen eritavalla kun jos on vähemmän. Ja jos työsopimus jatkuu otan käyttöön pakkauspäivät, mutta jos työsopimus ei jatku pakkaan tilauksia joka päivä. Jokatapauksessa lisään postitusvaihtoehtoja, mm. vaihtoehdon nouto ja lisätilaus jollon lähetyskuluja ei tule.

No noi muutokset tietty muuttaa toimitusehtoja, minkä muuttaminen on hiukan kinkkisempi juttu. Tekisin sen mielellään kerralla, että kaikki muutokset tulisi yhellä muuttamisella voimaan. Mutta kun en tiedä vielä mitä muutan, tarvii odotella jatkuuko sopimus, että tietää mihin suuntaan muutan.

Tietty se vaikuttaa paljon muuhunkin kun vaan kauppaan. Jos sopimus ei jatku mun tarttis päättää alanko sivutoimisesti kokopäiväiseksi yrittäjäksi ja etin koulutusta vastaavaa kuitenkin. Vai laajentasko alaa, alkais yrityksen nimiin puuhastelemaan oman alan juttujakin? Vai lähtiskö opiskelemaan, toteuttas taas hiukan itteensä ja opiskelisi jotain kivaa jatkoksi? Vielä ehtis hakea ammattikorkeeseen, hakuaikaa olis 16.päivään asti. Sitten kun mä tiedän mitä mä teen tiedän miten muksut jatkaa. Mieli tekisi rempata kylppäri, mutta finanssi puoli on hiukan toinen jos mun palkan maksu loppuu.

Voi sanonko mikä. Ykkösvaihtoehtona jatkasin töissä, mutta tarttiskohan mun oikeasti funtsia jo kakkosvaihtoehtoja, tulee ihan julmettu kiire vielä. Sitten on ne helmet, nekin tulee vielä joku päivä lähiaikoina, ja vie aikaa taatusti enemmänkin.

Kutsujen askartelua vol 2

maanantai, huhtikuu 5th, 2010

Mulla meni hermot, tän jälkeen mä en enää askartale kun tasan ne kutsut mitkä lähetetään. Syy tähän hermojen menetykseen on Pasi, saisko sen vielä vaihtaa?

Sen osallistuminen on tähän asti ollut sellasta että oon polttanu hihani useemman kerran. Lähetään ny sieltä ihan alusta, ollaan mietitty biisiä häävalssin tilalle. Ensimmäiset 7 kertaa Pasilta pääsi suusta se mikä muiltakin, miksei se akseli ja elina käy. Kuusi kertaa selitin sille miksi se on mulle ehdoton ei, ja joka kerta luulin se tajunneen. Seittämännella kerralla menetin hermoni jo tässä vaiheessa ja sanoin selittäneeni jo asian kuusi kertaa, keskustellaan kun se oikeasti kuuntelee. Kuusi aiempaa kertaa on päättynyt siihen kun se tyrmää jokasen biisin; oikeesti on liikaa mansikka kakkua, satukirjan sankari ei sovi meille, ronan keating on liian gay, ja sitten se alkaa kaivaa omia ehdotuksia tyylin leevien sopivasti lihava, mä poltan hihani ja käsken itte ettiä paremman. Tältä pohjalta sitten takaisin kutsujen askarteluun.

Ensin kokeilin leimoja, mut se ei ollu mun alaani, en onnistunu yhdessäkään joten lopetin siihen.

Versio 1.5

Nauhat pitää sisäpuolella kuultopaperia, johon olisi tarkotus tulla teksti.

Tästä pasilta irtosi kommentti et eikö nää korttipohjat jo unohdettu, miten tää toimii oikeassa koossa. Joten minäpä askartelin A5 kokoon:

Versio 1.51

Ensin tässä oli liikaa valkoista, joten niihin tuli vielä nuo tarrat. Mutta sitten Pasi keksi ettei tykkää tuosta rautalangasta, ja että tapettikin voisi olla leveempi. Niimpä mä askartelin.

Versio 1.6

Mutta sitten Pasi kaivoi sen mun lempparin, oliko se nyt 1.4 esiin, ja kysyi miksei meillä voi olla jokin tällänen kuiteskin, että hän tykkää rusetista. Niimpä minä taas askartelin.

Versio 1.61

Se mikä tässä oli vikana meni multa hiukan ohi, johtuen siitä että Pasi löysi kuumaliimapistoolin, ja varotuksista huolimati poltti sormensa. Joka tapauksessa, minä taas askartelin.

Versio 1.7

Koska jäin vaikutelmaan että Pasi halusi rusettia pistin sille kunnolla rusettia, mutta täsä oli vissiin liikaa rusettia, niimpä minä taas askartelin.

Versio 1.71

Tää oli muuten ihan kiva mut voisko toi hopea jatkua ylös asti, ettei jäisi tollasia valkoisia raitoja. Ja taas minä askartelin.

Versio 1.72

Sitten selvisi ettei Pasi kuitenkaan oikeen tykkää tuosta hopeisesta harsosta, että  voisko se olla kuiteskin ihan vaan hopean värinen, ilman harsoa. Niimpä minä askartelin.

Versio 1.8

Mut tämä olikin aika synkkä. Sinivalkonen voisi olla kuiteskin olla parempi. Sitten Pasi kaivoi version 1.61 esiin uudelleen ja kysyi miltä se näyttäisi poikittain.

Versio 1.611

Sitten mä siivosin pöydän, ja lausuin ne kuuluisat viimeiset sanat; askatele v***u ite paremmin ja mökötin lopun iltaa.

Kommentointi on tervetullutta!