Archive for toukokuu, 2010

Rannekoruja siemenhelmistä

sunnuntai, toukokuu 30th, 2010

Blogihiljaisuus on johtunut siitä että olen ollu reipas. Me ollaan otettu viiminenkin neliösentti otettu hyötykäyttöön, jotta kaikki tulevatkin mahtuu. Lisäksi kuvasin kaikki siskoni korut, ne tulee blogiin ja kauppaan ideoita antamaan. Kiitos Ria!

Eli siis alan lisäillä siskon koruista kuvia. Kuvasin kaikki kerralla, ja pieni väsymys yllätti, osa kuvista on ruokottoman alivalottuneita, eikä korut pääse oikeuksiinsa. Noh, ei anneta sen haitata. Mä en näistä sen suuremmin osaa mitään sanoa, mutta kuvat puhukoon puoleestaan.

Nämä tällä erää. koitan lisätä nyt joka ilta viidestä kymmeneen kuvaa noita siskon tuotoksia tänne, mutta laitan ne näin osissa ettei tule turhan pitkiä juttuja.

Kirsikkapuu kukkii

keskiviikko, toukokuu 19th, 2010

En tiedä miten se aiheeseen liittyy, mutta olen ihan innoissani. Oikeasti tässä myöhemmin tulee pari uutta ruusukkoa, kunhan ensin  hehkutan kevättä (vai onko tämä kesää?).

Niin se kirsikkapuu, oon ootellu henkee pidätellen millon se alkaa kukkia. Tai oikeastaan odottelen omanapuuta, koska kun se kukkkii alkaa kirsikkakin, mutta kirsikka ehti nyt ensin. On ollut ihana seurata luontoa viimeisen viikon. Olen ollut keskiviikosta asti kotona, tänään palailin töihin. ihana kun sai aitiopaikalta seurailla miten piha alkaa vihertyä, ja hui kuinka nopeasti se on tapahtui. Tuli kiire täyttää allas lapsille, ja mikäs sen ihanempaa kun kauniilla ilmalla istua ulkona kuvaamassa helmiä kun kuulee veden läiskyvän ja lasten nauravan taustalla?

Mutta ne rukousnauhat nyt. Elikkäs…

Pinkki rukousnauha

Tämä on mustasta ja pinkistä akaatista.

Turkoosi rukousnauha

Ja turkoosia howliittia…

En mä nyt osaa enempää kirjottaa noista mitään? No kai toi riittää, nyt meen pakkaa tilauksia :)

Mun piti…

maanantai, toukokuu 17th, 2010

..kuvata helmiä, mutta sade yllätti. Mun piti tehdä uusi rukousnauha itelleni, mut mun kone hajosi. Mun piti korjata se, muttei se sitten ollukkaa rikki. Niimpä tässä on pari kani kuvaa.

Niimpä siskokset Stevie ja Takkutukka, olkaa hyvä:

Takkutukka ensin. Älkää antako olemuksen hämätä, nää alkaa olla jo iällä, ikinuoresta luukista huolimati. Ja kyseistä rotua tunteville, kyllä, se on naaras. Pitkä karva hiukan kyllä hämää, mutta on sen pää silti käsittämättömän makee. Karva vaan on yksi järjen lähtö, turkki on hyvin tuuhea, ja pitkä, kuvassa kynitty. pidän sen lyhyenä kun en jaksa tapella pitkän kanssa.

Steevie. älkää antako nimen hämätä, Steviekin on tyttö. Stevie onkin paljon enempi tavallisen näkönen. Molemmat mailman kultaisimpia pullia luonteeltaan :) Kumpikin rikkoi muuten 6kilon haamurajan kun punnitsin ennenkun toin ulos.

Sitten mun tosi onnistuneeseen päivään. Ensin kameran kanssa ulkona, pieni sadekuuro yllätti, ja olin roudinut sinne kamaa ihan älyttömästi kuvattavaksi. Kauhean kiire saada kaikki pois sateen alta. Ajattelin lisätä ne mitä ehdein kuvata kun tulin sisälle. Kone oli sammunut, käynnistin ja se sanoi tsup. Sitten ei tapahtunut mitään. Mä kiroilin ihan jonkin verran. No, ei se niin iso hätä oo jos kone sanoo tsup, meisseli käteen ja konetta auki.Mä en löytäny sisältä mitään vikaa. Ja sitten mä vasta kiroilinkin. Pasi alkoi kysellä tyhmiä, niinkun se mistään mitään tietäisi. Se ehdotti että jos multa on vaan akku loppu. Miten se voi olla loppu, kun kone oli johdossa kii? no sitten se ehdotti että jos muuntaja on rikki, että missä mun muuntaja on. Niimpä me seurattiin johtoa muuntajalle. Muuntajasta ei mennyt enää johtoa mihinkään. Arvatkaapa tunnenko itteni blondiksi?

Lisään nyt vielä parit huurrekukat, enhä jonkun simpukan ja kivenkin. Tiedä vaikka jokun metallikin mahtuisi mukaan. Ja ainiin. Isoja 32mm rapulukkoja on taas, ole nopea, en usko että niitä kauaa on.

Uuudet toimitustavat

torstai, toukokuu 13th, 2010

…on tällä hetkellä kaupassa kokeilussa. Innostuin viime yönä ihan hiukan kokeilemaan. Koska koodi tuntui taipuva mukavasti mun tahtooni, mun oli pakko kokeilla toimiiko ne oikeasti. Lopulta kello oli neljä, aamu alkoi kirkastua ja mä huomasin istuneeni koko yön koneella. Eikä muuten ole mitenkään epänormaalia mulle.

Niin, niistä uusista toimitustavoista piti kirjotella. Ne on yhä kiinteät, mutta siellä on vaihtoehtoja. Siellä on edelleen se sama vanha 3egeä, sitä kauppa tarjoaa vakiona. Se on sopiva suurimmalle osalle. Kiireiselle on hiukan kalliimpi pika. Tämä on nyt sitten kokeiluasteella, katsotaan miten käy. Ja lämpimäsisti suosittelen sen kuitin lähettämistä, sillä pika lakkaa olemasta nopea jos jää odottelemaan että eri pankkien väliset siirrot näkyy. Sitten seuraava on paketti. Tää on ihan vapaaehtonen, jos tilaa 10 kiloa helmiä ei pakettia ole pakko valita, ihan se vanha perus vaihtoehto riittää ja helmet todennäköisesti tulee kuitenkin pakettina. Mutta jos haluaa olla ehdottoman varman että tulee pakettina, tää on se vaihtoehto. Vielä se voi tuntua hiukan turhalle, mutta tulossa on pari isompaa juttua jota en lähetä kuin pakettina. Sitten on nouto ja lisätilaus, joista ei varmaan tarvi sanoa sen enempää? Paitsi että sanon lisätilauksesta, se on nyt siis kaupassa ihan virallinen vaihtoehto, ei tarvi enää erikseen laittaa viestiä että voiko yhdistää. Koska lopulta huomasin että kello olikin paljon saattaa sinne olla sekaan eksynyt nyt joku näppäily virhe tai ajatuskatkos. Ilmotelkaa ihmeessä jos sellaseen törmäätte.

Vielä mulla vois joku ässä hihassa olla viikonlopun varalle, joku kiva helppo parannus voisi onnistua. Jospa taas yöllä istun koneelle miettimään mitä sitten, ja miten sen toteuttaa. Visioita on liikaakin, vielä on kaupan toiminnassa parantamista. Mutta ensin kaivan kameran esiin ja laitan uutuksia valikoimaan.

Tulevaa

maanantai, toukokuu 10th, 2010

Eilen meni kauppaan taas paljon uutuksia; 6 ja 8mm kuutiot sekä huurrehelmiä. Näissä tuli myös lisäystä jo loppuun myytyihin, kannattaa käydä kurkkaamassa. Tällä viikolla tilaukset ruuhkautuvat ja käsittely hidastuu, puolet viikosta toinen käsiparini on muissa hommissa. Muuten pohdinkinkin tässä sitten teknistä tulevaa.

Koska postin hinnat ei näemmä tippuneetkaan nyt, päätin että otan viikonlopuksi urakan katsoa ne uudet postitustavat käyttöön, toivon mukaan sujuu ihan ok. Ne näkee sitten kun ovat käytössä, ja varmaan päätän miten ne toteutan lopullisesti samalla kun teen ne, joten ei siitä sen enempää.

Tärkeä homma tähän väliin. Osa asiakkaista on varmaan saanut jo joskus aikasemmin mun henkilökohtaisesta sähköpostista joskus postia, johtuen helmikeskuksen sähköpostin takkuamisesta. Nyt se takkuaa kunnolla, joten laitoin asiasta tiedon etusivulle. Sieltä löytyy nyt tilapäisesti myös mun puhelin numero. Pyydän kuitenkin että jälkimmäistä ei käytetä ellei ole ihan pakottava tarve, ja sillonkin vain arkisin viiden jälkeen. Joku yhteyden pitotapa on oltava, mutta päivätöiden ja perheen ohella, toivon puhelimeni soivan mahdollisimman vähän. Sähköpostit luen useammann kerran päivässä, ja vastaan niihin ajatuksella, suosikaa siis sähköpostia.

Sitten pitäisi miettiä mitä teen muutenkin kaupalle jatkossa. Ollaan aika patti tilanteessa. Tilauksia on tullut paljon enemmän kun uskalsin toivoa, nätisti sanoen ehkä jopa hiukan liikaa. Olen marraskuusta asti hokenut Pasille että kyllä tää tästä rauhottuu, että tää on vaan joulukiire mutta sen jälkeen. Tai tää on vaan synttäreieden takia kiire, kyllä tää tästä. Tai pääsiäinen, tai vappu. No kesällä viimeistään. Mietin nyt mahtaako rauhottua sittenkään.

Samalla pohdin kuinka kieroutunutta on yrittäjän toivoa hilajisempaa kuukautta. Ajatus tuntuu niin pöhkölle, ei sellasia sovi sanoa ääneen. Nykymenolla selvitään kesä ja heinäkuu ongelmitta, pidän varmaan jonkun viikon lomaa ja pystyn panostaan kauppaan enempi. Mutta sitten tuleekin ongelma; elokuu. Saanko mä edes toivoa että elokuussa tilauksia olisi mahdollisimman vähän? Elokuun alku menee vielä, mutta viimeistään 15.päivä laitan kaupan kiinni, jos en jopa aiemmin. Varautuakaa siis elokuuhun ajoissa, tilatkaa mielummin jo heinäkuussa. Availen sitten tuoreena rouvana elokuun lopulla, veikkaisin että 24.päivä. Toinen tiedossa oleva tauko on lokakuussa, lomailen kaukana poissa lokakuun lopulla kaksi viikkoa, eli kauppa on menee luultavasti kiinni viimeistään 14.päivä ja aukeaa vasta marraskuun alussa.

Yksi kuva (ei edes tekstiä pahemmin)

tiistai, toukokuu 4th, 2010

Että mä vihaan kun käy näin:

Olisin pistänyt nätimmän paidan jos olisin tiennyt päätyväni kuvaan. Kiitos kun sain jakaa tänkin teidän kansa.

Alle neljä kuukautta jäljellä. Mitäköhän puuttuu vielä?

tiistai, toukokuu 4th, 2010

Kirkko varattu, se oli helpoin osuus. Meille oli selvää että halutaan just se kirkko mikä varattiin. Se oli meidän alkuperäsessä suunnitelmassakin. Meen alkuperänen suunnitelma oli mennää naimisiin ens uutena vuotena, juhlia näkötornissa. Mutta se kariutui siihen ettei sinne torniin mahtunu vieraat. Niimpä me päätettiin siirtyä suunnitelmaan kesähäät, aika viime tipassa. Kirkossa oli kolme aikaa, juhlatiloista joita harkittiin yksi oli vapaana yhtenä samana päivänä kun kirkkokin. Niimpä se valittiin. Pappi on pyydetty, alkuun ajateltiin kastepappia, mutta sille ei valitettavasti sopinut. Pyydettiin sitten toista, jolle sopi. Esteiden tutkinta olis ajatuksissa käydä hoitaas toukokuun aikana.

Pitopalvelut kilpailutin. Alkuun meillä oli selkeää ajatus menusta, jolle pyydettiin tarjoukset ja samalla pyydettiin myös tarjoukset pitopalveluiden omista menuista. Saatiin monta hyvää tarjousta ja pari huonoakin. Hintahaitari oli melkonen, muttei se ollut meidän valinta peruste. Yksi tarjous oli sellanen että se erottui joukosta heti. Vastauksesta jäi fiilis että että siellä joku oikeasti ymmärsi mitä me halutaan. Se oli muuten jännä, laiskana laitoin aivan saman sähköpostin ihan joka firmaan. Vastaukset oli laidasta laitaan, miten yheden viestin saattoikin lukea niin monella tavalla? No jokatapauksessa yksi vastaus oli yli muiden, niimpä me otettiin sieltä pitopalvelun oma menu hiukan muuneltuna.

Bändi löytyi vahingossa. Se olikin hankalempi kun alkuun kuvittelin.Se mitä olisin halunnut ihan tosissaan sanoi harkinnan jälkeen ei. No se oli ennakoitavissa, halusin meinaan hiukan kuuta taivaalta, ja jo se että harkitsi on aika vau. Mutten kuitenkaan halunnu harkita vaihtoehto b:tä ennenku a sanoo ei, joten meinasi iskeä pieni paniikki. Muusikko kaverit on tyrmänny yhden jos toisen bändin, sanoilla ette te niitä halua, ite kun oon niin sävelkorvaton että parempi uskoa niitä. Kaikki muut mahdolliset on joko  U2:n keikalla tai vaimon 50sillä. Mutta sitten ilmestyi hokkuspokkus bändi jota en edes osannu ajatella, joka kelpaa kavereillekin. Sekin on nyt varattu.

Mun puvusta tuli kangasnäytteet eilen. On mahtanut tullissa ilmeet olla melkoiset, paketti oli tullin avaama. Sisältä löytyi 16 pientä pussia joiden päällä oli etiketit mitä ja minkä väristä kangasta pussista löytyi, ja pussien sisällä pienet, noin 30x30cm palat kangasta.  Olivat kuitenkin pakanneet laatikkoon nämä pienet pussukat, samanlaiseen misä voisin odottaa helmiä. Mutta. Kangasnäytteiden piti olla mulla jo maaliskuussa. Iski pienimuotoinen luottamuspula, ehkä olisi parempi että hankin pukuni muualta, ettei puku jota tarviin elokuussa ole mulla lokakuussa. Tai siis puvut, ainakin tytöt tarttee mun pukuun mätsäävät mekot. Mulla on aika selkeä visio millasen haluan, tai oikeastaan kaksi. Molemmat ovat sinivalkoisia prinsessa mekkoja kristalleilla koristeltuna. Kengät mulla olis kaapissa, mutta kun toi mun laihis repsahti heti hyvän alun jälkeen, epäilen etten niihin pysty.  Liika iso pistekuorma, käy jalkojen päälle kuitenkin. Hätätapauksessa pummin siskon hääkengät lainaan.

Pari suuntaa antavaa kuvaa oon vilauttanut mun hoviompelijalle, joka on mulle ainakin pari pukua perässä. Ja aiemmat työnäytteet on ollu mieleisiä, lisäksi tulee siitä puvulle ihan oma merkitys jos sen on oma äiti ommellut. Joten kai mä päädyn siihen että äiti sen puvun ompelee. Kankaita kai sitten tarttee lähteä metsästelemään, kunhan saa päätettyä kumman mallin haluan.

Pasille tulee musta puku ja sininen liivi. Se ajateltiin käydä hakemassa samalla kun käydään kultasepällä. Sormus on lyönyt tyhjää pitkään. Meillä ei ole kihloja, käytän todella vähän sormuksia ja oon tosi nirso niiden suhteen. Ajatus että mun tarttee etsiä kaksi hienoa sormusta jotka mätsää yhteen oli mulle liikaa, niimpä me skippattiin ylimääräiset sormukset. Mutta se yhdenkin sormuksen funtsiminen tuntuu olevan liikaa, ei millään saa päähän mikä olisi hyvä. Sitten yhtenä iltana muistin koruliippaani sormukset, sellaiset mitä äiti jakoi pois. Niiden seassa oli nätti kultainen sormus parilla timantilla jonka isä on äidille ostanut kun äiti on mua odottanut. Siinä mulle vihkisormus, sillä on sitten joku tarinakin. Käydään kultasepältä hakemassa Pasille joku rengas, sille ei löytynyt tarinalla varustettua sormusta. Samalla ajattelin kysäistä voisikohan tuota mun retrosormusta leventää, se on aika kaponen, kiviä siihen ei enempää mahdu, ja jotain omaa siihen olisi kiva lisätä.

Matka meillä on ollut jo hetken varattuna. Tai siis hotelli ja lennot. Siitä en sen enempiä paljasta, se on meidän pako arjesta.

Eilen kävin laittamassa rakennekynnet. Halusin, ja häät on hyvä tekosyy. Niin, ja tarvii mun osata elää näiden kanssa häissä. Olin ehkä hiukan liian suuruden hullu, nää on nätit mutta ehkä hiukan liika pitkät. Vaatii melkosesti totuttelua, ja siksi paljon kirjotusvirheitä.  Toki käyn näitä huoltamassa vielä monta kertaa ennen häitä. Samalla varasin hää meikin. Kampaajaa en ole vielä varannut, se on vielä tehtävä listalla. Tiaroja mulla olis useampikin, en vaan tiedä haluanko sellasta kuitenkaan (tiarat tuli hiukan niinkun helmien sivussa).

Askartelut on ihan vaiheessa. Kutsuja ei ole kaivettu esiin sen jälkeen kun siivosin pöydän Pasille suivaantuneena, ne tarttis päättää ja askarrella. Pöytäkoristelut tarttis miettiä, niistä sitten riippuu mitä muuta tarvii askarrella. Menut voisi ihan kivat, ja helpot. Koristeluihin mulla alkaa olla jo hiukan liikaakin materiaalia, kunhan vaan leveät nauhat tulee saan ähkäiltyä mitä käytän, ja mitä en. vois heittää lakanan keittiön pöydälle, ja lähteä kokeileen siihen miltä mikäkin näyttäs.

Auto puuttuu, kukat puuttuu, mitä muuta puuttuu?