Archive for heinäkuu, 2010

Mitä on hotfix kalvo?

maanantai, heinäkuu 26th, 2010

Sellasta multa on kyselty. Ehkäpä mun pitää siis kertoa mitä sillä tehdään. En oikeen tiedä jääkö se kaupan valikoimaan vai onko se vaan nyt, sen näkee tulevaisuudessa. Syy miksi sitä nyt on, on se että tarttin sitä mun hääpukuani varten.

Oli aika tuskaa etsiä kalvoa, sitä ei tuntunut saavan suomesta juuri mistään, euroopasta hirmusen vähän, ja jenkeistä sikakalliilla. Jotenkin mä sitten järkeilin että mun kannattaa nyt ottaa sitä kaupan valikoimaankin, tai siis se tuli siinä oman tarpeen ohessa. Mutta siis, mitä sillä tehdään, se vissiiin oli aihe.

Tälläsen mä sillä olen askarrellut tähän mennessä. Enempää en sitten paljastakaan hetkeen mitä sillä teen, jotain voi tuostakin päätellä ;) Sillä siis kiinnitetään hotfix strasseja silittämällä. Strassit asetellaan kalvon päälle liimapuoli ylöspäin, kalvo pitää strassit paikoillaan. Ja kun kalvon päältä silittää sulaa strassien liima kankaaseen, ja kiinni on (ja muuten pysyy, tuo palanen on notkunut mun käsilaukussa jo jonkun aikaa, ja oon kokeillu jopa raaputtaa irti, muttei vielä ole yhtään irronnu).  Strasseja kauppaan tulee elokuun lopulla, tuota yhtä kokoa ja väriä. En tiedä pitäskö ottaa hiukan muitakin kokeeks, nämä nyt tuli omaan tarpeeseen. Toisaalta ovat ihan kivoja, niillä saa hiukan blinblingiä lisättyä kaikkeen mahdolliseen, tarvii miettiä. Mä noita tarttin hääpuukuuni, ja kun niiden metsästys oli niin ylivoimasen hankalaa että lopulta päädyin vaihtoehtoon jossa mulle tuli kalvoa jalkapallokentällinen ja strasseja säkillinen, niimpä niitä sitten tuli kauppaankin. Että sellasta on hotfix kalvo :)

Pari uutta kaulakorua

torstai, heinäkuu 22nd, 2010

Tunnen suurta ylpeyttä itsestäni, ensimmääisen kerran olen onnistunut tekemään korun jossa helmet ei ole missään tietyssä järjestyksessä ilman että haluan purkaa sen.  Sitten on toinenkin koru, mutten nyt jaksa kirjottaa kummastakaan mitään, laitan siis vaan kuvat:

Viinimarjakoru

sunnuntai, heinäkuu 18th, 2010

Sellasen on moni tehny ja mäkin ajattelin toteuttaa visioni kun oli niin siihen sopivat helmet. Lisäksi kerron tilausruuhkasta, ja sitten tartten apua. Voipa vielä joku uutuskin vilahtaa. Kaneihin en viitti luokitella vaikka sellasenkin mainitten.

Ensin se viinimarjakoru. Näitä on yhtä monta versiota kun tekijääkin, ja kun löysin noi karneolit halusin kokeilla omaa versiota.  Loppu tuloksena oli tällänen rannekoru:

Rannekoru osuus on 10mm puuakaatista ja 3mm swarovskeista, sitten säätöketjun päästä löytyy runsas terttu 8 ja 10mm karneolia ja lasisia vihreitä lehtiä. Epäkäytännöllinen kyllä (tuo terttu on sanalla sanoen painava), mutta silti aika ihku.

Sitten mun kirjotella tilausruuhkasta. Meillä on taas pieni sellanen. Vaikken edes ole keskittynyt uutuksiin. Meillä on tällänen:

Tai aina meillä on tälläinen, ja se ilmestyy kärppänä poseeraamaan kun mulla on kamera esillä. mutta nuo ruvet tuossa muuten niin nätissä naamassa on vesirokosta, joka on jo kuten kuvasta näkyy voiton puolella. Viime viikko vaan ei ollut kiva kun oli ne helteet ja ja nuo oli kutisevia kelloja (ja tällä kertaa se siis tuli nuoremmalle tytölle). Me puretaan tänään niin paljon kun pystytään tilausruuhkaa, mutta huomenna mä taas olen työmaalla ja Pasi joutuu hakemaan mun norjasta saapuvaa karvapalloani (laitan siitä sitten kuvaa kun se täällä).

Sitten mää kaipaisin apua. Mua alkaa ihan tosissaan nyppiä kun käy näin:

Kumpikin kivi löytää piakkoin tiensä kauppaan. mutta jottei mun järkilähtis joka kerta kun kuvaan uutuksia, kertokaa joku nmitä mä teen väärin?

Lorem ipsum…

sunnuntai, heinäkuu 11th, 2010

dolor sit amet. Kuulostaa hienolle, voisi olla vaikka latinaa. Vaan ei ole, alkunsa se on saanut latinasta, mutta siitä on jätetty pois sanjoa ja niiden osia. Nettinikkarit käyttää lorem ipsumia ulkoasun ilmaisemiseen, täyteteksinä, auttaa hahmottamaan millainen sivusto voisi olla ilman että vie huomiota pääasialta eli sivun ulkoasulta. Varmaan käytetään muuallakin, en vaan osaa enempää kohteita mainita. Minäpä innostuin siitä tekemään koruja. Sisältää myös making of -kuvia.

Helmet syntyi juhannuksena kauan muhineesta ideasta. Ensin piti levittää kaikkia mahdollisia romuja pöydälle (liittyy myös niihin juhannusaskarteluihin:

Kyllä, kylmä siideri kuuluu lämpinä kesäpäivänä askartelutarpeisiin. Sitten pääsin lorem ipsumin pariin, ajattelin sen olevan paras vaihtoehto tähänkin, ei varasta huomiota itseasiaalta.

Mun suuruden hullu visio oli ensin tehdä koru jossa on monta tuollaista helmeä peräkkäin. Ehkä sen vielä joku päivä teenkin, mutta tällä kertaa tipahdin nopeasti takaisin maanpinnalle, ja päätin että yksikin helmi oli tarpeeksi suuritöinen, saa luvan päätyä koruihin yksinään.mutta siihenn mulla ei ollut tarpeita vielä juhannuksena, joten helmet odotteli kavereita hetken. Lopulta koruista tuli tälläisiä:

korut päätyvät kauppaan uudistuksen myötä, mutta helmien ison työmäärän takia hintaa niille tulee riittävästi. Jokainen ohut paperisuiro on siis liimattu helmen päälle yksitellen käsin, ja lopulta helmet on lakattu useampaan kertaan jotta pinnasta tulisi viimeistyltä. Vuodatin paljon verta näitä tehdessäni, ja moni hyttynen kohtasi loppunsa.

Uutuksien joukossa on kirurginterästä….

perjantai, heinäkuu 9th, 2010

…ja siitä mun on kirjotettava joku sana blogiin ensin rehellisyyden nimissä. Sitä oli paljon toivottu, ja mä ymmärrän hyvin miksi, se on yleisesti hyvin siedetty ja pidetään pitkälti allergisoimattomana. Mullakin siitä löytyy koru suusta. Mutta muista meidän metalleista se poikkeaa olennaisesti siinä että se kuitenkin sisältää nikkeliä.

Jep, siis tarkemmin kyse ruostumattomasta teräksestä 316L. Samaisesta aineesta askarrellaan vaikka mitä lonkkaproteeseista lävistyskoruihin ja ruokailuvälineihin. Se miksi esim itse olen sietänyt ilman oireita kielikorussa onkin hankalempi asia ymmärtää. Mä en osaa mitään varmaan syytä sanoa, yhtenä teoriana oon kuullut sellasen että seoksen sisältämä kromi reagoi hapen muodostamalla pinnalle suojaavan oksidikerroksen. En tiedä, riittää mulle. Nukun vaan yöni paremmin kun kerron heti että tää poikkeaa sitten muista tässä mielessä.

Alan lisäillä ihan kohta niitä uutuksia, noista koukuista alotan. Paljon on päivän mittaan kuvattu, ja oon tullut tulokseen etten osaa kuvata:

No oli sentään tällä kertaa nätimpi paita…

Huurremarjoja

torstai, heinäkuu 8th, 2010

Joku näppärä on saattanut huomata että kaiken muun tiimellyksessä olen poistanut kaupasta kaikki korut. Ei hätää ne palaa kyllä, mä vaan hiukan uudistan koko hommaa. Isolla kädellä. Ne on nyt toistaseksi pois, Palaavat elokuun loppuun mennessä uudella ilmeellä. Tässäpä hieman esimakua siitä…

Esittelen paremmin nyt vain yhden rannekorun, jonka tein pari viikkoa sitten huomasin että sillon tulleet helmiäiset mätsäsi upeasti huurrekukkien kanssa. Niimpä syntyi tällänen rannekoru:

Sitten kuvaa lähempää:

Mutta mikäs ihanuus siinä roikkuikaan?

Koska ketjua jäi yli tein sille kaveriksi korvakorutkin (kuvassa on vaan yksi kun ovat niin runsaat ettei kuvaan mahtuneet yhdessä):

Mutta sitten mut yllätti insipiraatio kun tajusin että mullahan on vaikka kuinka paljon huurekukkia ja helmiäislasihelmiä ja niimpä tein rannekoruille pari värivaihtoehtoakin (korviksista ei ole kuvaa, sori):

Ja helmihullut murisee kun lupasin laittaa uutuksia kauppaan. Ihan kohta, ihan kohta. Kamerasta on akku loppu, eikä se latautunut vaikka kuinka yritin, typerä Pasi oli napannut laturin johdon seinästä. Pari uutuutta laitan tänään, mutta huomenna ja ylihuomenna ja sunnuntaina enempi, ok?

Joskus lähtee homma lapasesta…

keskiviikko, heinäkuu 7th, 2010

Kello on tosi paljon, siksi kirjotusta tarvii varmaan korjailla huomenna. Ne helmet tuli viimein tänään, lisää uutuksia. Ja tajusin että mulla on ehkää taas hiukan lähtenyt homma lapasesta. Mutta palataampa ajassa taaksepäin, joku kuukausi sitten käytiin Pasin kanssa aiheesta keskustelu meinaan joka valottaa aika paljon tilannetta täällä ulkopuoliselle.

Mulla on tapana katsella ja pohtia iltasin mitä seuraaksi kauppaan hankkisin iltasin. Sitä olin sinäkin iltana tekemässä kun kyseinen keskutelu käytiin. Pasi aloitti kysymällä että eikö mulla koskaan tule helmet korvista. Vastasin että ei, ja että että sitäpaitsi nyt kun on helmikauppa niin tää on niinkun hiukan mun hommaani. Pasi vaati että tarkennan että mikä. Vastasin sille että mun tarttee pohtia mitä tilaan seuraavaksi. Ja siitähän riemu repesi. Pasi kysyi olenko tietoinen että meillä on vaatekaapin alahyllyt täynnä helmiä. Ja sitten se meni niitä tonkimaan. Ensimmäisenä se löysi ison säkin hemaattiperhosia. Huuteli ett niitä kauhea säkki, eikä edes koskaan muista niitä yhtään pakanneensa. No ei varmaan, sillä en ole niitä koskaan kauppaan ehtinyt lisätä. Ja minäpä menin möläyttämään sen ääneen. Tässä vaiheessa kerrottakoon että muistaakseni nuo perhoset ovat odotelleet valikoimaan pääsyä syyskuusta asti. Pasi kaivoi vaatekaapin kätköistä ainakin kymmen eri tuotetta joita ei koskaan muistanut pakanneensa. Ja jokaiseen oli sama selitys, ne ei vielä ole kaupassa…

Ulkopuoliselle tämä ei vielä kuulosta varmaan niin kovin pahalle, mutta täällä käynyt voi ymmärtää Pasin tuskaa. En muista tarkkaan montako laatikkoa tuolla keittiössä on, villi veikkaus on että 8. Voi niitä olla ehkä 10. Olkkarissa on joku laatikko, ja eteisessä joku. Kuistilla varmaan kolme… Niinkun nyt, sillon kun keskustelu käytiin oli varmaan joku enemmänkin. Sillon en viitsinyt Pasille mainita tänään tulleista (oli jo sillon tilattu), eikä se riemusta kiljahdellut kun tunnustin myöhemmin että tilasin ihan hiukan lisää. Tänään mun ollu pakko myöntää ehkä sen puheissa on jotain perää…

Mutta minkä sille voi, helmet vaan on niin ihania. Niimpä mulla on taas noin 500 tuotetta odottelemassa lisäilyä. Osa on vanhoja, jo loppuunmyytyjä tai loppumassa päin olevia. Ja taas on vaikka ja mitä uutta ihanaa. Avasin ensimmäiset 14 laatikkoa, avaamati on vielä 20. Ihanuuksia on vaikka ja mitä. Vanhoista tutuista vastaan tuli esim 8mm musta särmikäs, hopeoitu 25mm (oliko se niin no enivei) sydän, mustia ja valkosia 20mm simpukkarondelleja, ja paljon erivärisiä folio sydämiä. Uusia ihanuuksia oli vaikka mitä. Metallihelmiä, ne jäi päälimmäisenä mieleen. Törmäsin helmiin jotka näytti kivalle, mutta hinta oli hiukan kalliin oloinen. Kun ne helmet nyt sain käteen huomasin niiden olevan joka pennin arvoisia, onneksi otin niitä. Ja ihania helmihattuja, voi että. Lamppuhelmiä vaikka mitä (sillä eihän niitä vielä montaa valikoimassa ole), uusia lahjarasioita, puuhelmiä, puuriipuksia, puulinkkejä.Huurrehelmiä, lasisia ja metallisia, ihania.

Ei voi kun sanoa taas että hupsis, ehkä hiukan lähteny taas lapasesta. Mua jopa välillä hiukan hävettää toi helmien paljous. Enempi silti hirvittää että mistä löydän ajan niille kaikille?

Juhannusaskartelut

maanantai, heinäkuu 5th, 2010

Laitan nyt jotain näytille mitä juhannuksena ehdin väkertää, mutta tosiaan muuttui suunnitelmat kesken kaiken kun tyttö muuttui pilkulliseksi, toiselle kai iskee sitten viikon kuluttua. Mutta siis joo, pari helmeä ja paljon alkoholimustetta ja tulokset on tässä:

Aineet on siis simppeli, isoja 27mm helmiä, pari lamppisrondellia ja samettipintaista polyuretaanivaijeria. jokanen helmi on värjätty käsin tuputtelemalla, ja pintaa on elävöitetty sekotusliuksella. kaukaa ja kuvissa väri näyttää ehkä tasaiselle mutta läheltä näkee ettei ne ole. Lakkasin helmet varmuuden vuoksi, en ole yhtään varmaa pysyykö muste helmissä ilman käytössä. Isot helmet, enkä halunnut varastaa huomiota itseasialata, joten väliin lamppikset ja viimein löysin paikan tuolle samettivaijerille. Olen sitä hypistelly jo vaikka kuinka usein, mutten ole löytänyt sille paikkaa.

Kauppa on taas auki, mutta..

perjantai, heinäkuu 2nd, 2010

Olen huonolla tuulella, enkä vähiten syystä mistä kirjoitan. Mietin pitkään ja monta kertaa kirjoittaisinko aiheesta lainkaan, ja sama aihe on pyörinyt joulukuusta asti mielessä. Pakko se on kuitenkin tarttua härkää sarvista. Kaupan toiminta muuttuu jatkossa hieman, mun on pakko sitä muokata.

Alv nousi 1.7.2010, ja ennakkomaksulla myydyissä tuotteissa se tarkoitti sitä että kaikki maksut jotka on tulleet 30.6.2010 menee vanhalla alvilla, ja kaikki jotka tulee 1.7.2010 menee uudella alvilla. Me järkeiltiin että ilmoitetaan asiasta etusivulla, uutiskirjeellä ja vielä tarvittaessa erikseen sähköpostilla, laitetaan kauppa kiinni muutoksen ajaksi niin ei tule harmaita hiuksia. Vaan toisin kävi.

Aiheesta kirjoittaminen blogiin tuntuu tosi vastenmieliselle, viesti tuskin tavoittaa niitä keitä se koskee. Ja jotenkin musta tuntuu että ne ketä se koskee ei edes kiinnosta. Kauppa toimii pitkälti luottamuksen varassa, asiakas luottaa siihen että kun tekee tilauksen ja maksaa, niin saa  myös tilatun tavaran. Ja me ollaan luotettu siihen että kun tilaus tulee, se myös maksetaan. Jälkimmäinen luotto on nyt valitettvasti mennyt. Meistäkin tulee siis ihan samanlainen kauppa kun kaikista muistakin, tilaus ei hievahdahkaan ennenkun se on maksettu (poikkeuksena noudot ja erikseen sovitut).

Mulla on tänne kertynyt 37 tilausta joita ei ole maksettu, sen päälle 9 tilausta jotka ovat löytäneet jo perille ilman maksua jota ei ole näkynyt (todella tyhmää multa tiedän). Tilaukset on poimittu ja tavarat on varattu näin niille ketä ne on tilanneet. Seassa on paljon tuotteita jotka on myyty loppuun aikoja sitten, tuotteita joita muutkin olisi halunneet. Laitoin alv uudistuksen takia sitten näille kaikille saman viestin, 3 vastasi. Ihan tosi, kolme. Kiitos teille kolmelle. Viestissä pyydettiin ottamaan pikaisesti yhteyttä, sekä ohjeet miten perua tilaus. Ja silti, vain kolme vastasi. Suoraan sanoen, mua ottaa päähän aika paljon.

Mua ei harmita se ylimääräinen työ, se on meidän tietoinen valinta ollut. Enkä mä ole hieronut euron kiilto silmissä käsiä yhteen ja aatellut rikastuvani. Mutta mua harmittaa muiden asiakkaiden puolesta, sellaisten jotka aina tunnollisesti maksaa tilauksen. Heidän tilaukset viivästyy turhaan kun teen turhaa työtä.

Ja  just Pasi tulosti ensimmäisen tilauksen tarkistamati maksua, mitenhän mä sille saisin viestin perille?

Juhannusaskartelut jäi hiukan puolitiehen , toiselle lapselle tuli vesirokko. Lisäksi oon luvannut lisäillä uutuksia kauheeta tahtia mutta heikoksi on jäänyt, ei ne helmet tulleet tänäänkään. On mulla tuolla vielä monta laatikkoa vanhoja uutuksia lisäiltävänä, nou hätä. Mutta ei siis niitä mitä oon luvannut. Jos mä hyvitän sen lisäämällä huurrekukkia viikonloppuna valikoimaan?

(pitää vielä lisätä siltä varalta että jos vaikka joku näistä 34 lukisi tämän, enää ei tilausta kannata maksaa, mutta sähköpostia voi laittaa)