Archive for marraskuu, 2010

Kuvia mailmalta

tiistai, marraskuu 16th, 2010

Onnistuin hukkamaan laturin kameraan, joten kuvia on saanut odottaa, anteeksi. Viimeksi näin sen hongkongista, ja vaikka olen kääntänyt koko kämpän ympäri, se ei ole tullut enää vastaan, sinne siis jäi. Tänään luovutin ja hain uuden, nyt siis viimein saa kuvia näytille. Kuvia ei ole paljoa, kerran unohdin kameran hotellille ja toisen kerran akku oli jäänyt kamerasta jälkeen, mutta onhan mulla joitain kuvia, ja kerrottavaa, sitä riittää.

Ensin, hongkong. Jokainen turisti opas neuvoo sellaisen paikan kun Jademarket. Se on halli jossa on yli 400 pientä kojua, joissa myydään nimensä mukaisesti jadea joka muodossa. Täällä kun käytiin olin unohtanut sen akun kamerasta, joten täältä ei ole kuvia. mikä kyllä on harmi, sillä tää on ihan ehdottomasti käymisen arvoinen paikka jos noilla main liikkuu. Oletin että tori on pienempi, ja valikoimasta löytyy vaan turistihinnoiteltua jadea, joten me mentiin tänne liian pienellä bujetilla (noin 80e) ja ihan loman lopussa. Jos koskaan menen uudestaan hongkongiin, tänne suuntaan ensimmäisenä ja varaan mukaan julmetun määrän käteistä.

Sen jaden lisäksi tuolla useammassa kuin jokatoisessa kojussa koruja, ja lähes jokaisessa jossa myytiin koruja oli helmiäkin. Lähinnä kiviä ja makeanvedenhelmiä, hyvin vähän myös lasia (joka oli lasiksi ihan sika kallista). Ainoa miiinus että paikalliseen torimeininkiin kuuluu tinkaaminen, ja myyjät lähti hinnoittelemaan helmiä länsimaiselle turistille. Monen kanssa jätin neuvottelut tylysti kesken, mulla kun on sattuneesta syystä suhteellisen hyvä tieto siitä mitä mistäkin kannattaa maksaa. Makeanvedenhelmiä shoppailin harmillisen vähän. Liian iso valikoima teki tepposet, ja niimpä sitä tuli kotiin vaan pari hassua rimpsua. Mutta ne oli vau. Jopa Pasi (joka ei ole mikään helmispesialisti) kävi mulle sanomassa että ne (kiinalaiset) lähettää näköjään meille kaiken skeidan ja pitää ite herkut. Niiden herkkujen rinnalla meidän makeanvedenhelmet on kyllä laadultaan surkeita. Väriskaala oli luonnollinen, valkoista, roosaa, persikkaa ja mustaa, mutta kokoja ja muotoja löytyi. Isoja, lähes pyöreitä ja lähes virheettömiä helmiä nauhoissa toinen toisen vieressä. Sitten kaikki tikut, napit, litteät pyöreät, pisarat jne.. Muotoa ja mallia oli vaikka minkälaista, paitsi nugettia, niitä oli varmaan kahdella myyjällä vain, mutta enpä niitä kaivannutkaan. Ja kiviä, voi että. Kivissä oli valikoimassa myös surkeampia, mutta sieltäkin löytyi kaikkea ihanaa. Käsilaukkunu meni tuskin kiinni kun tuolta lähdettiin, ja lompakko ei kassissa enää pahemmin painanut… Kuvailen näitä ihanuuksia joku päivä.

Sitten kiinan puolelle, me käytiin siellä tutustumassa mistä meidän helmet tulee. Täältäkin jäi paljon kuvaamati, mutta onhan mulla jotain. Tässäpä pari kuvaa “varastolta” (lainausmerkit koska tuo oli enemmänkin tilausten pakkauskeskus)

Hyllyä toisen perään, ja välit hyllyjen välissä on pienet… ja jokainen hylly notkuu ihanuuksia

Lisää notkuvia hyllyjä…

Kulta hyllyillä muhun iski harakka…

Periatteessa kaikki kuvissa näkyvät tuotteet on myyty, kuvat on tosiaan eräänlaisesta pakkauskeskuksesta. Kun asiakas tilaa tavaraa nämä tilaa sen tehtaalta. Tehtaalta tavara tulee tänne, ja laitetaan hyllyyn. Hyllystä sen poimitaan tilauksiin. Niimpä toisessa kerrokseesa olikin sitten avoimia tilauksia pakattavana, ja siellä näytti tältä:

Jokainen laatikko on siis tilaus, johon sitten ostoskärryillä (tietenkin.. :D ) täytetään yläkerrasta helmiä sitä mukaan kun niitä oli saatavilla. Tilassa on suunnilleen 1000 avointa tilausta pakattavana, oli pakko kysyä.   Täältä tilaukset sitten kun olivat valmita kärrättiin toiseen kerrokseen jossa tuotteiden ympärille kietaistiin  kuplamuovikääreet ja laatikot teipataan kiinni. lähtö valmis tilaus lähtee täältä logistiikka kesjkukseen josta ne sitten lähtee ympäri mailmaa.

Sitten tehtaiden, pakkaamon ja logistiikkakeskuksen lisäksi näillä oli toimisto, josta ei mulla myöskään ole kuvia. Länsimaisia vieraita tuolla ei kovinkaan usein käy, joten meitä tuijottiin ilman kameraakin jo ihan riittävästi. Yhtään lasta en nähnyt tuolla töissä, ja työolot yllättävänkin mukavan oloiset. Lähinnä harmittaa etten ottanut enempää kuvia, toi pakkauskeskus vaan sai hiukan pasmat sekasin. Ja toki, hyllyjen välissä kiertelyn ohessa piti vielä tehdä päätöksiä mitä haluan, sillä vieraanvaraisuudesta ei ollut puutetta; toivat sata pientä minigrip pussia että saan napsittua herkkuja kotiin vietäväksi.Kuvaamatta jäi vaikka ja mitä, noh ensikerralla sitten.

Siinä missä hongkong on  hirmu turistiystävällinen kylä, kaikki kyllä muuttui heti kun rajan yli tultiin. Kaikki edelleen oli ystävällisiä, mutta hongkongissa kaikki kadun nimet ja opasteet oli myös englanniksi, kiinan puolella olisi tullut hätä käteen ilmaan paikallista opasta. Englantia väki puhui kovin huonosti hongkonginkin puolella, ja r ja l meni silläkin vähällä sekaisin. Osan ymmärsi, sillä whoresale suomentui kyllä helposti tukkumyynniksi vaikka Pasi alkuun luuli että se olikin vitsi. Sen sijaan kysymykset kuten where do go to pray, disneyland, oceanpark? aukesi vasta kotona. Kiinan rajan ylitettyä kaikki muuttui harakan varpaiksi ja pakko sanoa taas, me oltaisi oltu hukassa ilman paikallista apua.

Kiinan puolelta oli pakko ikuistaa tämä:

Tämä oli siis meidän hotellin kaukosäädin. Numerot ymmärtää, mutta ikävä kyllä kun virrat laittoi telkkariin sieltä tuli hotellivalikko ensin, eikä sanaakaan englanniksi. Onnistuttiin kuitenkin saada telkkari päälle ja selattua kanavia; yli 70 kanavan valikoimasta länsimaista ohjelmaa tuli ehkä kouralliselta, ja sekin dubattu. Huoneeseen kuului myös aamiainen, jolla Pasi rohkeasti veti puikoilla kaikkea mitä tarjolla oli, kun taas minä tyydyin närhimään sormin lähinnä kurkkua ja tomaattia. Ravintolasta sai haarukan kun pyysi. Epämielyttävin kokemus reissusta todennäköisesti liittyi vessaan, ja tähän törmäsi myös joissain paikoissa hongkongin puolella. Posliinisia pyttyä ei meinaan kopeista löytynyt, vaan sen asemaa toimitti reikä lattiassa. Joku paikallinen tuijotti mua ihmeissään kun avasin ravintolassa kopin oven, totesin ettei mulla ollutkaan hätä, ja lähdin pois. Onneksi hotellilla oli ihan normi vessa.

Hongkongin puolella me ei oltu niin ihmeellinen näky. Toki olo tuntui vähintään norsulle kun lähes kaikki oli paikalliset naiset 10vuotiaan tytön kokoisia (enkä minä ole mitenkään pienimmästä päästä). Toisaalta se oli ihan käteväkin, Pasi ei päässyt ihmisvilinään hukkaan kun itse näki muiden yli, ja Pasi sitten vielä pidempänä ei ollut niin kovin vaikea bongata. Ja kun rajan yli mentiin tuli orpo olo, ihmiset tosiaan tuijotti, länsimaisia sielläpäin tuskin kovin usein katukuvassa näkyi.

Hurjin kokemus oli kiinalainen motari. Se oli sinäänsä hyvin suunniteltu, kolme kaistaa yhteen suuntaan; yksi hidas, yksi bussi ja rekka ja yksi nopea kaista vain henkilöautoille. Ja tästä jaottelusta vähän väliä oli opasteita jotka jopa minä ymmärsin. Mutta näitä opasteita ei kukaan noudattanut, kaistoja vaihdeltiin jatkuvasti ja torvea soiteltiin kun dedessä oli joku yhtään hitaampi. Päivänvalossa tämä vielä onnistui, mutta pimeällä ei, sillä tietä ei ollut valaistu. Yhtään en ihmettele että tuolla noin 170km matkalla oli sitten kolme kolaria. Varotuskolmion oli yksi raahannut auton eteen, toisella ei ollut kolmiota mutta sen asemaa ajoi kassi muutamametri auton takana. Kolmatta ei nähty, onneksi, sillä se oli isompi. Niimpä me vietettiin useampi tunti ruuhkassa seisten, joka ei paikallisille ollut yhtään tuskatonta. Kaistanvaihtelu ja torvensoittelu ei meinaan ruuhkassa vähentynyt yhtään, päinvastoin.

Että sellaisin fiiliksin näin reissun jälkeen. Tekisin toistekin, paljon oli nähtävää ja paljon jäi vielä näkemättä. Ehkäpä joku päivä.

Tilusten osalta tilanne on viittä vaille normaali. Ja nyt kun on kameran akussa taas virtaa alan katselemaan niitä luvattuja uutuksia.